sunnuntai, helmikuu 24, 2008

 

Päivähoitopohdintaa

Olenko muistanut riittävän monta kertaa hehkuttaa sitä miten ihana päiväkotipaikka Sakella nyt on!? Aivan mahtavan mukavia ja ammattitaitoisia tätejä ja sopivan pieni ryhmä! Olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä!

Tulevan syksyn hoitokuviot kuitenkin mietityttävät. Tuntuu siltä, että pojat alkavat olla jo sen verran "isoja", että Saken päivähoitopaikka ei ole optimaalisin ratkaisu meille. Parasta olisi jos löytyisi hoitopaikka, jossa molemmat pojat voisivat käydä yhdessä esim. puoli päivää pari kertaa viikossa. Suren suuresti sitä, ettei kunnallisella puolella ole Helsingissä mitään "lapsiparkki"-tyyppistä hoitomahdollisuutta. Siis sellaista hoitopaikkaa, johon voisi lapset viedä silloin tällöin, tarvittaessa. Eräs tuttavani on ehkä aloittelemassa yksityistä lapsiparkkitoimintaa iltaisin kerran viikossa. Lisäksi olisi seurakunnan kerhot, mutta toki vain Sakelle (srk:n kerhot on yli 3-vuotiaille) ja niistäkään en vielä tiedä kuinka täysiä kerhot ovat, onko niihin edes mahdollisuutta päästä.

Äääh, en tiedä! Sakke varmaankin joutuu vaihtamaan syksyllä päiväkodissa isompien lasten ryhmään ja siellä on enemmän lapsia. Siksi arvelen, että hoitopaikka ei olisi enää niin tositosihyvä kuin nyt (vaikkakin myös isompien ryhmässä on mukavat hoitajat!) Vaikeaa, vaikeaa. Vaikeaa varsinkin ennakoida sitä omaa jaksamista.

Sakke on ollut nyt aika paljon kotona, kun on ollut flunssassa ja pari viikkoa sitten kävimme poikien kanssa viikolla moikkaamassa Annia Huittisissa. Sakke on selvästi tykännyt siitä, että on saanut olla kotona. Tarhassa on myös ollut välillä itkuinen ja kysellyt äidin perään :-( Siksikin tätä asiaa nyt pohdiskelen. Ja siksi, että pojat jo leikkii aika mainiosti keskenään, jolloin se, että Sakke on paljonkin tarhassa ei tosiaan ole se optimaalinen ratkaisu!

Comments: Lähetä kommentti



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?